Voihan veitikka!

Hevoseni oma-aloitteisuus väliin naurattaa, väliin panee puistelemaan päätä. Eilen tyyppi oli tullut aidan yli sillä aikaa, kun kaveri oli ollut tallissa hoidettavana. Herra oli keksinyt luovan ratkaisun sille, että oli jäänyt yksin tarhaan. Veitikka oli löytynyt nimittäin tammojen aidan takaa ruohoa syömästä, mutta antanut ihan nätisti kiinni ja jäänyt kiltisti tarhaan, kun kaverikin oli sinne palautettu. Ehkä on syytä mainita, että aita on kuitenkin metrin korkeudella, eli Nessulla on selvästi taipumuksia myös estepuolelle. Mikä monilahjakkuus! No, kaikki hyvin niin kauan kun pojat eivät keksi lähteä kimpassa reissuun...

En tiedä, vaikuttivatko päivän seikkailut vai kalsea keli vai mikä, mutta Nessu oli illalla ratsastaessani pahimmanlaatuinen tuuliviiri. Jouduin pyörittämään sitä niin, että päässäni pyöri ja oksetti. Pilvi piti meille tunnin, ja selittelin pahoillani, että "ei tää yleensä oo tällanen". Jos edellisellä kerralla Nessua piti hoputtaa eteenpäin, nyt se oli singota taivaisiin pelkästä pohkeen hipaisusta. Ratsasta siinä sitten hevonen "pohkeen väliin"! Huoh. Positiivista oli ehkä se, että vaikka Nessu räjähteli, minä pysyin rauhallisena (ja selässä).

Tänään vain juoksutin vähän ja tein taivutuksia ja venytyksiä. Poitsu teki kaiken mielellään, ja ilokseni siirtymiset - myös ravista käyntiin - sujuivat todella täsmällisesti näyttämällä. Kiva että tättärään jälkeen tuli seesteistä.

Loppukevennykseksi kerrottakoon pieni yksipuolinen rakkaustarina. Eräänä iltana veimme Nessun ja kaverini täykkäritamman laitumen viereiselle lohkolle tarkoituksena antaa niiden JUOSTA. Sattui niin, että tammalla oli kiima ja se otti Nessun niin omistautuneesti sulhokseen, että juokseminen jäi toisarvoiseksi (ks. kuva). Tamma paimensi Nessua, ja Nessu - noh - söi. Se söi ja söi eikä tajunnut ollenkaan, että sitä yritettiin iskeä. Sen verran otettu se kuitenkin oli saamastaan huomiosta, että huuteli tärkeänä koko kotimatkan: "Hei tytööööt!"

Selkäännousuongelma ja kesäsuunnitelmia

Ratsastan Nessua muutaman kerran viikossa ja pyydän silloin tällöin jotakuta pitämään meille tunnin. Ulkopuoliset silmät näkevät paremmin, miten hevonen liikkuu, ja myös meikäläinen skarppaa, kun ope katsoo. Olimme viimeksi Heidin opissa, ja Nessu sai huhkia aika lailla, kun piti mennä temponvaihteluita käynnissä ja harppoa lujempaa kuin sipsuttelija on tottunut astumaan. Pää alhaalla, jalat työssä, selkä pyöreänä – siinä treenimme pyhä kolminaisuus. Jo alkoi löytyä takaosaa alle! Vastaavasti koomakävely eli superhidas askel kerrallaan -kävely pani ratsuni aivot hikoilemaan, kun piti tarkkaan kuunnella istunnan signaaleja, millä tavalla liikutaan. Myöhemmin harjoitellessamme Nessu selvästi muisti, mitä tuolloin vaadittiin, ja käveli pyyntöni mukaan joko ripeästi tai hitaasti. Olen todella iloinen siitä, miten herkästi se kuuntelee istuntaa: pidätettä ei tarvitse ottaa ohjasta.

Tempoharjoitusten lomassa saimme Heidin valvovan silmän alla tehtyä myös ensimmäiset hallitut ravisiirtymiset ilman liinaa; vain muutama askel, mutta niin, että hevonen oli rento ja pyöreä. Heidi käski olla nostamatta ravia, jos Nessu jännittyi ja nosti päänsä. Ja kun sitten hölkkäsimme, Nessu laskeutui käyntiin pelkästään istuntani voimasta. Totesin, että oli todella hyvä idea harjoitella siirtymisiä noin, ettei hevonen suunnilleen edes tajunnut ravaavansa ja ruvennut jännittämään.

Muiden juttujen ohella olen työstänyt Nessun selkäännousuongelmaa, joka kehittyi tässä jokin aika sitten, kun en voinut nousta selkään normaalisti lastaustelineeltä. Nessu ei suostunut millään seisomaan tuolin tai jakkaran vieressä, ja lopulta kyllästyin äkseeraukseen ja nousin selkään suoraan maasta sillä seurauksella, että sain pyöritellä ja rauhoitella hevosta hyvän tovin. Sittemmin Nessu tuli kyllä lastaustelineen viereen, mutta peruutti pois tai pyöräytti pyllyn ulos, niin etten päässyt selkään. Piti siis saada hevonen lastaustelineen viereen ja pysymään siinä. Leipä ei osoittanut riittävän tehokkaaksi magneetiksi, joten otin järeämmät keinot käyttöön: köytin väkirehusaavin kiinni lastaussiltaan. Se ei tietenkään estänyt Nessua pyöräyttämättä takapuoltaan edelleen ulos, mutta olipa ainakin turvallisempaa nousta selkään, kun hevonen ei kiitänyt alta pois. Nessu toki mulkaisi minua paheksuvasti häiritessäni sen ruokarauhaa hyppäämällä kyytiin. Suopui se kuitenkin, kun annoin sen syödä eväänsä rauhassa loppuun. Ei ole ennen ollut yhtä rento ja tyytyväinen hevonen ratsastusta aloittaessa! Ei ollut mitään kiirettä lähteä liikkeelle.

Heidi vinkkasi, että laita estetolpista ja puomista kuja lastaustelineen viereen, niin Nessu ei pääse kääntymään. Tuumasta toimeen! Ensimmäisellä kerralla kujassa selkään noustessani Nessu syöksyi kujasta pois, mutta väkirehujen ansiosta ei kauas. Tänään pysäytin Nessun taas kujaan, annoin syödä ja näytin, että aion tulla selkään. Se käänsi takapuolensa pois, mutta uups, sielläpä olikin puomi, ja niinpä heponi rullasi pyllynsä nätisti takaisin lastaustelineen viereen. Niillä sijoillaan se seisoi, kun nousin selkään. Annoin sen syödä loppuun ja peruutin sitten kujasta pois. Jee! Kun vielä saadaan toistoja riittävästi, ei puomikujaa enää tarvita.

Kesä tulee, ja pää on täynnä suunnitelmia. Sovitin tänään Nessulle bootseja, sillä aikomus olisi alkaa lenkkeillä kylillä. Kengättömälle soratie on kuitenkin inhottava kulkea, eli tarvitaan jokin ratkaisu. Vanhoja iltarastikarttoja tutkiessa tulee seikkailufiilis: vaikka mitä paikkoja on Nessun kanssa tutkimatta! Vahinko vain, että jos tulee niin kuuma kuin tänään (pahimmillaan +29), ei kyllä jaksa muuta kuin seistä järvessä. Aion tosin suostutella arkajalkani uimaan, vaikken toistaiseksi ole saanut sitä rantavettä syvemmälle – silloinkin minun pitää kahlata edellä ja näyttää, että vedessä on ihan turvallista olla. Toivottavasti konkarikaverin esimerkki innostaa Nessun vielä kroolaamaan.

Andalusialainen irvileuka

Espanjanhepat on tapana esittää kuvissa korskeina ja ryhdikkäinä. Toki minuunkin vetoaa kauniisti itsensä kantava hevonen, mutta huumorintajuani kutittelee paremmin arkikomiikka. Tässä otteita aamusta:

  

Oppivainen poika

Olemme ratsastaneet kohta kolme viikkoa pelkkää käyntiä. Ei ole tarkoitus jatkaa kävelyä maailman tappiin asti; onpahan vain ollut tarve kuunnella itseä ja hevosta. Olen halunnut pitää ratsastelut lyhyinä, korkeintaan puolen tunnin sessioina, koska nuori hevonen ei jaksa keskittyä enempää. Puoleen tuntiinkin pitää sisällyttää pari taukoa. 

Tyypillinen ratsastuspäivän treenimme sisältää vartin maatyöskentelyä, 20-30 min ratsastusta ja kolmen vartin metsälenkin. Metsälenkin saisi kiristettyä varmaan puoleen tuntiin, mutta eihän niitä ruohoja, havuja ja mustikanvarpuja voi sinne jättää! Ajattelin taas tänään, että Nessulle on ihan paras palkinto työskentelystä, kun se pääsee lompsimaan puiden siimekseen ja hieromaan turpaansa sammaleeseen. Pärinä kertoo kaiken! Samalla tulee navigointiharjoitusta jaloille, kun matkassa on sopivasti mäkiä ja mutkia, kiviä ja puuesteitä.

Nessu on haka arvaamaan, mitä odotan. Yritin opettaa sille sanan 'käynti' vihjeeksi, että pitää hiljentää ravi ja kävellä. Olin varma, että harakoille meni koko yritys. Ei tullut selkeää vastetta; hepo vain pysähtyi, ja minun piti pyytää uudestaan eteenpäin. Seuraavalla kerralla se yllättäen osasikin pudottaa käynnille, kun sanoin ravin aikana "käääynti" ja laskin ohjaavaa kättä maahan päin. Tänään huomasin, että se käynti-käskyn kuullessaan meinasi sekunnin verran pysähtyä mutta muisti sitten jatkaa matkaa KÄYNNISSÄ. Että silleen! Autan kyllä parhaani mukaan kehonkielelläni Nessua tulkitsemaan aivoituksiani, mutta on se silti hyvä oppilas.

Ohjelmassa matsia, haukottelua ja kuolaintuntuma

Nessu on edistynyt ratsuhommissaan vaikka kuinka. On opeteltu perusasioita, käyttämään käynnissä takaosaa ja kulkemaan tuntumalla - kuolainten käyttöönoton jälkeen ratsuni on muuten rauhoittunut huomattavasti. Sittemmin on tehty vaikka mitä temppuja, kuten peruutettu, kierrelty tötsiä, tehty käännöksiä etuosan ja takaosan ympäri ja opittu yhden ohjan pysäytys. Olen joka ratsastuskerta rakentanut sille jonkinlaisen temppuradan tötsistä ja puomeista, ja Nessu arvaa jo, että kun pysähdytään puomikujaan tai tötsien väliin, sieltä pitää peruuttaa tai kääntyä pois. Pujottelu sujuu nätisti pääasiassa painoavuin. Kerran kun tötsät olivat vain metrin välein, Nessu ratkaisi tiukat käännökset väistämällä takaosan ulos. Sivuttaisliikkeet ovat sille hämäävän helppoja; niillä se koettaa välttää taipumista ja eteen alle astumista, eli työstettävää riittää. Mäkiset metsälenkit runkojen ylityksineen tuottanevat aikanaan tulosta.

Olen yrittänyt opettaa Nessulle maasta käsin siirtymisiä. Kaasun lisääminen on sille tuttua, eli siirtymät vauhdikkaampaan askellajiin menevät näyttämällä. Yllättäen ravista käyntiin siirtyminen ei tahdo mennä jakeluun: tajusin että olen aina pyytänyt ravista suoraan pysähdyksen, joten nyt pitää keksiä, miten laskeutuminen käyntiin saataisiin ohjelmaan mukaan. Kenties ohjasajo voisi auttaa asiaa.

Nessu on käyttäytynyt enimmäkseen kuin kunnon pyhäkoulupoika, mutta tänään tuli haistattelua, kun ajoin vähän reippaammin eteen. Pukit selittyvät osittain sillä, että hain Nessun hommiin, kun pojilla oli matsi kesken. Edellisenä päivänä kundi joutui ympyrälle suoraan päivälevolta, ja silloin sopi kaikki, mitä vain keksin pyytää. Poutapäivinä minulla on ollut ihan superrento ja haukotteleva hevonen!

"Isoveli" valvoo, kun kaveri vetää sikeitä. Yhtenä hetkenä torkutaan, toisena painitaan... Alla videota tämänpäiväisestä matsista. Komein ralli alkoi vasta kun kamera oli jo povarissa, mutta ehkä tuonkin perusteella voi kuvitella, että pojilla menee välillä vähän lujaa.

Kesää kohti mennään. Järveen tutustuminen on Nessulle aina melkoinen rohkeustesti. Tänään mentiin jo kavioita myöten veteen; edellisellä kerralla uitettiin vain turpaa. Seuraavaksi minun pitää muistaa laittaa saappaat jalkaan, että pääsemme kahlaamaan. Hupaisaa muuten, että meikäläisen ranking Nessun silmissä kohosi kummasti, kun marssin aaltojen ulottuville kuin ei mitään: se oli ihan että "miten toi voi olla noin cool".