Ehdin epäillä pitkään, että Nessulla on jokin ongelma selässä. Järkeilin, että sen täytyi olla vieläkin jumissa talvisten hankikaahailujen jäljiltä, vaikka ajoittain hieroskelinkin sitä ja venytin sen koipia. Nessu on aina liikkunut luontaisesti tosi verkkaisesti (paitsi silloin kun sen päässä naksahtaa), mutta nyt se alkoi ratsastaja selässään kieltäytyä kokonaan eteenpäin liikkumisesta. Ensin se oirehti tarjoamalla pukkeja silloin, kun olisi pitänyt laukata. Vaikka kaverin perä katosi horisonttiin, Nessu keskittyi vain pomppimaan. Toki se lopulta liikkui eteenpäin, mutta protesti tuli selväksi. Erään kerran maastoon lähdettyäni hevonen teki totaalipysähdyksen sadan metrin päässä. Sain sen huijattua kulkemaan, kun käänsin metsään, mutta tietä pitkin hepo ei suostunut ottamaan askeltakaan. Mietin kuumeisesti, onko vika korvien välissä. Onko hevoseni vain murkku, joka testaa, onko pakko totella? Tuntui että mukana saattoi olla mentaaliongelmaakin. Halusin kuitenkin sulkea pois mahdollisuuden, että protestit johtuivat jumista. Olin itse asiassa melko varma, että talven aikana valtavasti massaa saanut lihaksisto oli oireiden takana – tuntuihan se omaan käteenkin tiukalta.
Pyysin osteopaatin paikalle. En ole ennen hoidattanut hevosta osteopaatilla, mutta sain idean omasta kremppahistoriastani. Oma kokemukseni on, että hieroja helpottaa oloa mutta osteopaatti poistaa vaivan syyn. Lihasjumi voi johtua asentovirheestä, ja silloin on turha hoitaa vain lihasta. Siispä eräänä aamuna osteopaatti sitten tuli, katsoi hevosen liikettä käynnissä, ravissa ja väistätysympyrällä, vatkasi Nessun jalkoja ja kopeloi rankaa. Kovin oli kierteellä poika, kuulemma niin lantiosta kuin niskastakin. Ylin niskanikama on luultavasti synnytyksessä mennyt vinoon, ja lantiokierre kuulosti myös vanhalta vaivalta, joka oli hankilaukkojen myötä äitynyt sietokynnyksen yli. Kierteisen rangan takia Nessu on siis kävellyt niin hitaasti! Kun muut hevosemme marssivat reippaasti eteenpäin, Nessu haahuilee kuin unissakävelijä. Varmaan kävelytyylissä on tottumuksen lisäksi temperamenttiakin.
Hoidon jälkeen meni kauan, ennen kuin ehdin kunnolla ratsastamaan Nessua. Sen käynti kyllä suoristui ja lantio avautui välittömästi käsittelyn jälkeen. Eilen sitten otin asiakseni katsoa, mitä pojasta irtoaa. Edellispäivänä olin juoksuttanut ja vähän lämmitellyt kuvioita käynnissä. Nytkin juoksutin Nessua alkuverryttelyksi ja siirtääkseni sen työskentelymoodiin. Kun kaverit riekkuvat aidan takana, on työläisellä keskittymisen kanssa vähän tekemistä, joten tuen asiassa parhaani mukaan... Tällä kertaa suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että Nessu käsitti sanan "hyvä" luvaksi lopettaa toiminta. Olen liian usein pysäyttänyt tai antanut sen pysähtyä tehtävän jälkeen; se saattaa jopa maastossa ravipätkän jälkeen pysähtyä ja kääntyä katsomaan sen näköisenä, että "enkö ollutkin hyvä?". Tajusin, että minun on opetettava, että "hyvä" ei tarkoita "seis". Jonkin verran piti potkiskella siis Nessua eteenpäin, mutta se luullakseni tajusi asian. Sitten hyvät uutiset: Nessu ravasi lähes alusta asti selkä ja kaula pyöreänä hyvin itsensä kantaen. Asetus ja taivutus oikeaan ei mennyt heti läpi, mutta sinnikkään pyytämisen ja myötäämisen jälkeen niska taipui pehmeästi siihenkin suuntaan. Vinoudesta kertoo paljon se, että avotaivutus vasempaan asetettuna meni kevyesti ja helposti; oikeaan taivutettuna ei millään. Tyydyin siis siihen, että nätti asetus ja taivutus oikeaan saivat riittää. Pitää vain jatkaa jumppaa, niin ranka ennen pitkää kääntyy toiseenkin suuntaan. Niin, ja hackamorella mentiin. Se sopii hyvin akateemiseenkin ratsastukseen.
Totesin taas, että Nessu ei tosiaankaan ole mikään yksinkertainen tapaus. Se vaatii työstämistä ja työskentelyrutiinia ihan eri tavalla kuin muut hevosemme. Windyn, Rimpelin tai Kaijan selkään voi vain hypätä, ja homma toimii. Windy on mutkattomuudessaan ihan omaa luokkaansa. Sille ei tarvitse kuin avata lammaslaitumen portti, niin se ymmärtää, että ahaa, tuosta mennään. Jos taas Nessua ei ole vähään aikaan ratsastettu, sillä ei kannata lähteä heti yksin maastoon: temppuilu on taattu.
Lopuksi laiduntiedote. Illalla näytti tältä:
Puoliltaöin havahduin siihen, että maa jytisi. Hevoset juoksivat heikkopäisinä, ja kun menimme katsomaan, mitä ne riehuivat, siellä olikin kaksi vierasta hevosta. Aita oli säpäleinä ja meillä tietysti heti huoli, että omatkin hevoset karkaavat. Yritimme sulkea omiamme talliin, mutta ne säntäsivät sieltä heti pois, kun porttia meni laittamaan kiinni. Laitumen aidalla uusia tolppia ja autonvaloja odotellessani Nessu, Kaija, Rimpe ja Windykin tulivat ympärilleni puuskuttamaan ja Nessu tuli hönkimään ihan naamalleni kertoakseen, että on mamma muuten jännät paikat. Selvisi, että karkulaiset olivat vuotiaita tammoja naapurista. Aika huolella meidän hevoset niitä höykkyyttivät. Vielä aamullakin ne kävelivät tulokkaiden perässä ja väliin juoksuttivatkin. Tyhjään navettaan keräsimme aamutuimaan seitsemän karkulaista lisää. Arvoitukseksi jäi, mikä varsat oli säikäyttänyt, mutta onneksi ne saatiin kiinni. Tuolla pari varsaa nyt opettelee kunnioittamaan vanhempia lajitovereita:
