Hetki hetkeltä

Sellaista on elämä, hetkiä ja toisia hetkiä. Viime päivät meillä on ihasteltu uutta elämää: pieniä mutta täydellisiä lampaanrääpäleitä, jotka ääntelevät kuin linnunpojat ja vimmalla etsivät maitohanaa heti kun jalkeille pääsevät. Reippaimmat karitsat emo vie heti ensimmäisenä elinpäivänä lauman mukana vihreälle, ja pikkuiset pomppivat niin kuin pomppii sellainen, jolle jokainen askel on uusi ja ihmeellinen.

Nessu ja Windy saivat väistyä karitsoiden tieltä ja siirtyä sonnilaitumelle siedättymään. Ne tarvitsivat vähän lisää varmuutta nautojen suhteen, joten heitimme ne isojen poikien kanssa laiduntamaan. Saatiin taas nähdä lennokasta menoa, kun hepot iloitsivat uudesta aluevaltauksesta. Windy on kyllä ihan uskomaton sprintteri; tuntuu ettei sillä kaviot juuri maahan koske, kun se viilettää häntä pystyssä menemään. Se on myös selvästi reaktiivisempi kuin Nessu eli ottaa jalat alleen herkemmin. Nessu laukkailee kaverinsa perässä verkkaisesti usein sen näköisenä, että mihin se nyt lähti ja oliko tässä joku juttu. Laitumen vieritse ajavista ravureista Nessukin innostuu, ja on hauska seurata, miten hevosemme kirittävät juoksijoita vapaalla tyylillä niin että tanner jytisee.

Sonnit kuitenkin tulivat kaviokkaille tutuksi pian. Pienen tuetun tutustumisen jälkeen Nessu kävi jo pollistelemassa johtajasonni Fergulle, ihan ystävällismielisesti kylläkin. Pojille riitti, että ne ottivat vähän hajua toisistaan ja totesivat, kumpi on väistämisvelvollinen. Toki kaviokkaat ajattivatkin sonneja, mutta hyvin lievästi tyyliin "pois tieltä, tässä on meidän ruohoa". Hyvä juttu, ettei Windykään enää näytä arkailevan nautoja.

On jo tullut todistettua, että Nessu ja Windy eivät ole paras mahdollinen työpari. Ne tartuttavat toisiinsa epävarmuutta. Kun toinen keksii pelätä jotain, toinenkin huomaa, että eihän tuosta tosiaan voi mennä. Kävimme äskettäin tarkistamassa kesän lammaslaitumen aidat, ja kuinka ollakaan, mäkisellä, ojaisella ja puisella laitumella eteneminen oli välillä hivuttautumista. Kun toinen hevonen uskalsi ottaa askeleen, toinen otti kaksi askelta. No, ehkä yksi alamäki oli noin pelottava; muuten hepot etenivät kohtuullisesti molemmille uudessa paikassa. Plussaa niille siitä, että matkalla ne sietivät hievahtamatta 15 metrin päästä takaa ohi päristelleen crossipyörälegioonan kaasutukset. Samat crossailijat ovat ajaneet laitumen ohi, joten ihan uutta pärinä ei hevosille ollut. Mutta kaikenlaista epämukavuuttakin elämässä pitää sietää.

Edelleen eletään ja laukataan

Meillä on meneillään vasikkasirkus. Eri navetoissa on vasikoita yhteensä lähemmäs sata ja emot huutelevat huolissaan, nimittäin osa kakaroista on aika kurittomia. Ne eivät pysy aidoissa, vaan tutkivat maailmaa joka puolelta, minne vain uskaltavat kurkistaa. Sonnilaitumella on nähty vasujengin riekkumista, ja navettapiha vilisee nappulaliigalaisia, jotka yhtenä hetkenä retkottavat oikosenaan auringossa ja toisena kirmaavat hännät tötteröllä pitkin pihaa ja aitovieriä. Hevosetkin ovat käyneet tervehtimässä pieniä häntäheikkejä, mutta ainoastaan Nessu tunsi vetoa niihin.

Lammas-hevosjengissä eletään myös muutoksen aikaa. Karitsoinnin pitäisi alkaa piakkoin. Hevot taas riehuivat vajaan kymmenen hehtaarin laitumella siihen malliin, että Rimpelin jo hyvällä mallilla ollut jalka alkoi kerätä nestettä ja vuotaa. Se joutui uudelleen eristykseen. Toivotaan että sulfa ja BOT-pintelöinti tehoavat. Nessu, Windy ja lampaat ovat välillä käyneet pitämässä seuraa toipilaalle, mutta kovasti raskasta tuntuu eristyssellissä lusiminen olevan. Parempi kuitenkin kärsiä vain: teimme jo kahdesti sen virheen, että päästimme Rimpen liian aikaisin vapaaksi, jolloin se juoksi itsensä parissa päivässä kolmijalkaiseksi. Se raukka yritti pysyä Windyn ja Nessun matkassa, kun ne vetivät tuhatta ja sataa sinne tänne.

On hevosilla ratsastettukin. Olen työstänyt Windyllä ja Nessulla laukkaa. Kumpikin ymmärtää nostaa laukan käynnistä, mutta kehonhallinnassa on iso ero. Windy vetää ympyrällä motoristityyliin melkein kylkimyyryä ja kompensoi vauhdilla sitä, ettei muuten pysy pystyssä. Nessu sen sijaan kykenee vaikka koottuun laukkaan, mutta ehdottelee omavaltaisesti puolen kierroksen jälkeen, että nyt riittäis, jooko. Se osaa venkoilla todella lahjakkaasti. Kummasti auttoi, kun avustaja piti meitä liinassa ja saatoin keskittyä vain eteepäin käskemiseen ja selässä pysymiseen: pukkeja tuli protestiksi, kun tarpeeksi käskin, mutta nostimme sujuvasti monta laukkaa ja vedimme kierroksia sekä lujaa että hitaammin. Tänään tein Nessulle robertsit, eli kun poni venkoili, pistin sen ravaamaan yhtäjaksoisesti puoli tuntia. Välillä mentiin hi-taas-ti juuri ja juuri ravia, välillä reippaammin. Siinä kummasti hepon pää laski ja alkoi kuulua pärinää. Lopuksi annoin Nessun pienentää ympyrää, hidastaa ja pysähtyä. Loppukäynnit kävimme kanavan varressa, ja Nestori oli niin kilttiä poikaa. Sillä on muuten jo suht muhkea barokkipeppu (ks. kuva) ja kapasiteettia vaikka kuinka; asenne vain on edelleen murrosikäisen: "Kun ei kovin tarttis ponnistella." No, Windyn peesissä se saa ainakin eteenpäin liikkumisen rutiinia – tamma nimittäin kuljeskelee laitumella varsin aktiivisesti ja ratsain se tarjoaa pyydettäessä vinhat vauhdit. Olen muutaman kerran vetänyt sillä sata lasissa pellon päästä päähän, ja oli kivaa! Windykin tykkäsi, kun sai juosta suoraan ja kunnolla.