Käsiteltävyydestä

Olemme etsiskelleet meille lisää hevosia, ja uusiin hevosiin tutustuessa omat mussukat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Etenkin erästä suomenhevostammaa kokeiltuani päädyin pohtimaan, mikä merkitys on hevosen käsiteltävyydellä. Tamma oli kaunis ja melko hyvärakenteinen, sukukin nimekästä, mutta hevonen tuntui sulkeutuneelta jyrältä. Pyörittäessäni sitä maasta käsin se vastusti koko ajan painetta; hyvä että taluttaessa sain sen pakotettua väistämään itseäni ja seuraamaan kiemuroitani. Selästä käsin piti tehdä ensin kymmenkunta yhden ohjan pysähdystä, ennen kuin hevonen suostui edes seisomaan paikoillaan. Siitä huolimatta se ratsastettaessa hökelsi. Tiukkaa kahdeksikkoa kevenneltyäni se kuitenkin hölläsi ja rentoutui, mutta kaahasi taas laukassa ja puri jopa kiinni kuolaimeen yrittäen viedä haluamaansa suuntaan. Totesin, että en ole vähään aikaan ratsastanut niin huonosti kuuntelevalla hevosella. Tympäisi aika lailla, kun omistaja oli vielä kehunut, että hevonen on ratsastettu pehmeästi ja toimii istunnalla. Annoin kyllä palautetta, että ei muuten toimi. Mielessä oli vertailukohtana kokemus peltolenkiltä Nessun kanssa, kun sitä olisi haluttanut vähän juoksennella mutta minua ei, mutta se kuunteli istuntaani niin, että minun ei tarvinnut ottaa pidätettä juuri ollenkaan ohjalla. Rimpelikin reagoi istuntaan paremmin kuin kokeilemani tamma: se osaa peruuttaa painoavuilla ja periaatteessa myös pysähtyä istunnalla. Kiihtyneessä mielentilassa siltä tosin häviää pyllyn signaalien vastaanottokyky, ja silloin on turvauduttava ohjaan. Pyörityksen jälkeen Rimpellä kyllä kuulo palautuu.

Ratsastettavuutta ehkä jopa tärkeämpää on se, että hevonen väistää painetta ja kunnioittaa ihmistä. Olen tottunut taluttamaan hevosia löysässä narussa perässäni enkä muista, että ikinä kukaan olisi lähtenyt ryysimään jonnekin muualle. Eteenpäin on monestikin ollut kiire, mutta talutettavat ovat hyväksyneet, kun olen kertonut, että minua ei ohiteta. Kokeilutammaa karsinaan viedessäni se pyyhkäisikin odottamatta vastapäiseen naapuriin. Tammaa koeajalla pitänyt nainen kertoi sen jyränneen hänen ylitseen lähtiessään livohkaan karsinasta. Se kertoo kotikasvatuksen puutteesta. Ajattelin myöhemmin omaa pikku laumaamme ja sitä, mikä merkitys tallilla puuhailulle on sillä, ettei tarvitse pelätä jonkun kävelevän yli tai käyttäytyvän muuten hyökkäävästi. Kävin eilen illalla ottamassa hevosilta loimet pois, ja siinä tähtien ja kuun valossa niitä rapsutellessani tuntui turvalliselta ja hyvältä, että meillä on juuri tällaiset hevoset. Nessu tulee aina luokse, kun menee tallille, ja tuo Rimpelinkin mukanaan. Iloitsen jokaisesta hetkestä, jolloin Rimpelikin antaa koskea eikä lähde pois. Se riiputtaa päätään alahuuli lerpallaan ja silmät puoliummessa, aivan kuin nauttisi siitä että saa olla.

Nessulla on tosiaan ollut positiivinen vaikutus Rimpeliin, mutta sain taas uuden näytteen, miten. Juoksutin Nessua hangessa, ja se paahtoi muutaman seisokkipäivän siivittämänä täyttä laukkaa. Kehuin sitä kovasti, kun se venytti päänsä alas ja polki reipasta laukkaa hienosti selkä pyöreänä. Rimpeli seisoi muutaman metrin päässä seurailemassa tilannetta. Kun sitten otin sen liinaan, se tarjosi oma-aloitteisesti laukkaa, vaikka ei ole ikinä laukannut liinassa. Ylipäätään laukan nostaminen on ollut sille vaikeaa, kun olen sitä joskus selästä käsin yrittänyt. Nyt kokeilin, nousisiko siltä laukka liinassa ihan pyydettynäkin, ja kyllä – kun sanoin "laukka" ja otin pari laukka-askelta, nousi Rimpelillä laukka. Mahtavaa! Pitää saada se vielä laskemaan päänsä ja kulkemaan oikein päin, niin siitä tulee oikein kelpo ratsu.

Joku voisi luulla Nessun karkelointia seuratessaan, että se on ihan hullu hevonen. Välillä se pomppii ilmaan neljällä jalalla niin kuin lampaat, ja välillä nousee varsin näyttävästi keula tai perä. Nauroin tässä yhtenä iltana taas sen sirkutempuille, kun olin loimittanut kastuneet hevoset yöksi ja Nessu sai kunnon iltavillin. Katselin otsalampun valossa, kun se toppatakki päällä keuli lähes pystysuoraan, piehtaroi ja pomppi. Se yritti provosoida Rimpelinkin riehumaan, mutta neiti vain kiljui ja näytti perää. Toisena hetkenä samainen sirkushepo seuraa perässä kuin koira tai mussuttaa aivan rauhallisena heinää laumansa keskellä. Monipuolinen humma.

Paimenkoirat Nessu ja Zeb: Homma on mennyt sille mallille, että kun paimentaa koiran kanssa lampaita, Nessu haluaa myös osallistua. Yhteistyössä on vielä hiomista.

Kevätauringossa töissä

Hevoset ovat muuttuneet kovin raukeiksi sen jälkeen, kun niiden asuttama pinta-ala kasvoi moninkertaiseksi. Ne liikuskelevat pitkin päivää kiireettömästi sinne tänne, ja kun kerrankin yritin hätistellä niitä lenkille, ne menivät vajaat sata metriä ja tulivat takaisin sen näköisinä, että käytiin jo, oisko sulla muuta. 

Nessu on raukeudestaan huolimatta edelleen osallistuva nuori. Kun aloittelin varovasti uudelleen ratsastusta Rimpelillä, Nessu nyhjäsi kyljessä ja nypläsi kaverin varusteita. "Jee, siistit hackamoret sulla. Ja tämmönen karva satulassa!" Ajoin nyplärin tiehensä, mutta tietenkin se jäi norkoilemaan, voisiko sekin jotenkin osallistua. Kiinnostavaa kyllä, ainoastaan ensimmäisellä kerralla se seurasi osan matkaa perässämme peltolenkille; sitten se valitsi heinän rouskutuksen lampaiden seurassa houkuttelevammaksi. Syvää kantohankea oli kieltämättä vähän vaivalloista kulkea, joten helpompi oli paalin ääreltä huudella kaverille: "Kuis siellä menee? Me ollaan hei täällä." Rimpellä oli välillä vähän vaikeuksia hyväksyä hetkellinen ero, mutta pyörittelin ja seisottelin sitä maailman ääressä niin kauan, että se lakkasi haikailemasta kotiin.

Oma lauma on totta kai tärkeä. Perinteisessä karsina-tarhaelämässähän hevoset joutuvat pedon (ihmisen) takia eroon laumastaan, mikä on saaliseläimelle stressaavaa. Hevos-lammasjengmme käytöksestä näkee, miten pakoeläimet oleskelevat mieluiten yhdessä avoimen taivaan alla kuin sisätiloissa. Vapaus tuottaa toisinaan huvittavaa kuviointia. Tässä olevinaan jonotetaan jotakin:

Uskaltauduin pitkästä aikaa Nessunkin selkään. Ratsastustauon takia juoksutin siltä ensin yhtenä päivänä pölhöenergiat pois ja vasta seuraavana päivänä nousin ratsaille. Silmät puoliummessa ratsastajan selkäänsä ottavaa hevosta ei ollut uskoa samaksi, joka edellispäivänä veti ankaraa pukkilaukkaa liinassa ja kokeili, voisiko ehkä karata ympyrältä pois. Kaiketi Nessu oli tyytyväinen, että nyt oli sen vuoro kantaa minua ja saada huomiota. Tänään rauhallisuuteen vaikutti epäilemättä sekin, että hain hepon hommiin kesken päivälevon. Koko porukka paistatteli unikekona heinissä:

Meidän ratsasteluistamme jäi hyvä mieli. Aina välillä pelkään, että olen pilannut hevoseni, mutta se onkin täysin ratsastettava. Olin mielissäni, että sain sen menemään rentoa kölliravia pitkin pellonlaitaa. Laukkapyrähdyksen jälkeenkään hepo ei kuumunut lainkaan, vaan seisoi rauhassa niin kauan kuin pyysin. Ainakin se on oppinut seisomaan! Rimpelillä ratsastettuani olen ruvennut arvostamaan hevoseni kykyä rauhoittua; 15-vuotias raviveteraani nimittäin hönkisi aina vain eteenpäin. Toki Nessu käyttää pysähtelyä myös toiveikkaana ehdotuksena, että ansaitsisi palkinnon (levon), kun teki niin hyvin.

Kokeilimme tänään huvin vuoksi ajaa lampaita ratsain. Ajoimme ne kahden hevosen voimin ihan vain käynnissä laitumelta talliin, ja homma onnistui hyvin. Hevosille asiassa ei ollut mitään kummallista; päinvastoin ne oivalsivat idean heti ja antoivat myös päällään painetta paimennettaville. Hienoa oli, etteivät ne reagoineet lampaiden juoksenteluun, vaan rauhallisesti etenivät pyydettyyn suuntaan ja pyydetyssä tempossa. Hyviä karjahevosia niistä tulee!

Oi vapaus!

Olosuhteiden pakosta olen höllännyt hevosenpitoa. Liikutukseen tuli varmaan parin viikon tauko, kun olin kipeänä tai työmatkalla. Hiukan toivuttuani jaksoin tehdä vähimmän: avata portin laitumelle ja päästää hopukat vapauteen. Ei tarvinnut paljoa maiskutella, kun ne kiisivät jo täyttä laukkaa aidan viertä. Sitten ne jarruttivat, pitivät piehtarointitauon ja rymistelivät takaisin. Ajoin ne lippukepin kanssa uudelleen lenkille, ja silloin ne lähtivät kiertämään koko isoa laidunta reunoja myöten. Välillä Nessu tähysti, vieläkö seison portilla vahdissa.

En aluksi uskonut, että ne kiertäisivät todella KOKO laitumen siististi reunoja myöten. Ilmeisesti reittiä on riittävän usein ratsastettu, että se on jäänyt niille mieleen. Kaukana eteneviä pisteitä seuratessani ajattelin, että tämän helpommaksi ei hevosten liikutus kyllä voi mennä. Tyypit kirmasivat ilolla, vetivät pomppuja väliin ja loppusuoralla ottivat kunnon kisan, kumpi ehtii ekkuna maaliin. Siihen väliaidan luo ne pysähtyivät ja katsoivat minua – koska annoin vuolaasti positiivista palautetta moisesta suorituksesta.

Eilen tarha lanattiin ja heinäruokinta siirrettiin kokonaan laitumen puolelle, eli hevosilla on koko ajan käytössään valtava alue. Jonkin verran sitä oli ilmeisesti tutkisteltukin, sillä aamulla ulos vilkaistessani hepat makasivat voipuneen näköisinä paalin vieressä. En yhtään pidä siitä, että hevoset makoilevat ulkona, sillä jos maa on märkä, hevosetkin ovat märkiä. Tallissa olisi mukava olkipehku, menisivät sinne. No, vapaus on sitä, että saa valita, nukkuuko kuivassa vai märässä, tallissa vai taivasalla. Näytti Nessu maatessaan aika tyytyväiseltä laumahyypiöltä: oli lammasta yllä, alla ja sivuilla. Joku tökki turpaan, että oletkos sinä siinä.

Nessulla ja Rimpelillä olisi totta vie paljon tylsempää ilman lampaita. Nessu varsinkin on huomattavan kiintynyt pieniin seuralaisiinsa: se hörisee niille, ja jos lampaat ovat olleet suljettuna talliin, Nessu tulee kaula pitkällä perässä, kun menen vapauttamaan niitä. Sitten se haistaa huolekkaasti jokaista tallista putkahtavaa päkäpäätä. Vastaavasti lampaat kerääntyvät hyvin nopeasti hevosten ympärille, jos jotain TAPAHTUU. Tänään viimeksi nauroin lampaalle, joka nojaili rennosti Nessun takajalkoihin harjatessani hepoa. Niin tuttavallisia hyväkkäät ovat, että on turha kuvitella antavansa väkirehuja hevosille ilman koiraa. Sitä ne sentään kunnioittavat.

Tämänpäiväisestä liikutuksesta tuli huumoripläjäys, kun jätin sulkematta lampaat talliin. Koko konkkaronkkahan tuli perässä, kun tarkoitus oli johdattaa vain hevoset pellonympäryslenkille. En varsinaisesti ilahtunut, kun huomasin perässähiihtäjät. Toki ilmassa oli suuren seikkailun tuntua, sillä 27 lampaan ja kahden hevosen hallinnassa pitäminen ei tuntunut ihan yksinkertaiselta. Bääbäät vieläpä ohittivat minut jokseenkin uteliaina ja innokkaina, ja näin silmissäni, miten homma leviäisi. Rimpeli oli minusta vähän kauempana, mutta Nessu oli takanani, ja sille sanoin, että nyt kuule paimennetaan. Lähdin kiertämään lampaita Nessu perässä. Ja katso: ne muuttivat suuntaa ja kääntyivät takaisin. Nessu seurasi tiiviisti kintereilläni ja antoi hyvästi apua käännökseen. Lauman juostessa jo kauempana edessämme otin malliksi pari juoksuaskelta, ja Nessuhan liisi niiden myötä lennokkaasti kuin mikä. Kun pysähdyin, Nessukin pysähtyi, vaikka sillä oli jo jouset vuohisissa, niin innoissaan se oli. Saatuaan luvan mennä se syöksyi täyttä laukkaa laumansa perään, nosti käännöksessä keulaa ja perää ja ajoi koko köörin lopulta tarhaan. Että oli itsestään ylpeä hevonen! Jes, kunnon toimintaa! Olin minäkin ylpeä hevosestani, joka vapaasta tahdosta oli niin mukana juonessa ja joka oikein säteili liikkeissään. Se oli niin ollakseen, että korskui kuin paraskin orhi, kun ohi ratsastaneet tammat pysähtyivät tervehtimään. On se aika värkki hevoseksi.