Talvinen tarina

Meillä on ollut kivaa! On käyty ratsastamassa – kahlattu hankia ja pujoteltu lumisten puiden välistä. Rimpeli on toiminut Nessulle hyvänä henkisenä tukena uuteen ympäristöön tutustumisessa, mutta kyllä Nessukin on osannut ihan suvereenisti kulkea kärjessä. Päivä päivältä Nessu on ottanut ratsastusreissun lunkimmin, ja viimeisimmältä keikalta palatessamme saatoin ratsastaa kotiin löysin ohjin ratsuni kulkiessa pää alhaalla. Minulle rauhallinen lumimetsälenkkeily on ollut tarpeellista, koska mieleeni olivat jotenkin syöpyneet säikähdyksessä ampaistut laukkapiruetit, joita ennen muuttoa jouduimme pyörimään. On mukava palata ratsastamiseen, jossa hevonen on rentona ja itsekin voi nauttia touhusta.

Hanki ei ole ihan kevyttä kuljettavaa: sen pinta on kova mutta ei kanna hevosta, joten kaviokkaat joutuvat ponnistamaan joka askeleella. Sellainen hidastaa vauhtia kummasti. Tänään ratsastin Rimpelillä ja annoin Nessun tulla vapaana perässä, mutta sepä laittoikin alalaitumelle päästyämme topin sen näköisenä, että "liian vaivalloista mennä tuonne". Jätin sen siihen kanavan varteen ihmettelemään, mutta kun pääsimme pellon toiseen laitaan, se lähtikin liikkumaan kanavan vartta samansuuntaisesti kuin mekin. Katsoin vain, että vietävä kun ravaa hienosti tuo hevonen! Se veti mahtavaa korkeaa ja hidasta ravia selkä ja kaula pyöreänä. Jonkin ajan kuluttua se laukkasi luoksemme kuin hidastettuna. Wau, on se upea eläin! Pääsin seuraamaan sen selkälihasten työskentelyä, kun se takaisinpäin tullessamme lennähti aina välillä eteemme ja lähti siitä liitelemään hankea pitkin. Tätä menoa sillä on muhkeat barokkilihakset jo ennen kesää. Pylly sillä on jo pyöristynyt ja selkäkin leventynyt – ja maha kasvanut. Vapaa heinä näköjään tuottaa tulosta...

Lopuksi kerron kauniin tarinan luottamuksesta ja oppimisesta. Otin eilen asiakseni juoksuttaa molemmat hevoset. Mietin vähän, miten se onnistuu tarhassa ilman että toinen vetää rallia ympärillä. Huoleni oli täysin turha: Rimpeli siirtyi seisomaan sivuun, kun laitoin Nessun liinaan, ja siinä sijallaan se odotti, että kaveri sai hölkät hölkättyä. Toisin päin asia ei ollut ihan niin itsestään selvä, kun osallistuva nuori halusi mukaan kehujen piiriin ja hivuttautui vaivihkaa ympyrän laidalta sisäänpäin. Kyllä se lopulta uskoi, kun kävelin sitä päin ja sanoin närkästyneesti: "Voitko nyt mennä siitä! Nyt on Rimpelin vuoro." En tiedä, onko Rimpeliä ikinä juoksutettu liinassa. Luultavasti ei, koska sillä on ravuritausta, ja epäonnistuneen kilpauran jälkeen sillä on vain ratsastettu ilman sen kummempaa koulutusta. Oli aika uskomaton tunne nähdä sen ottavan tehtävän vastaan tyynesti ja rauhallisesti pää alhaalla, aivan kuin se olisi tehnyt Nessun mallin mukaan. Tavoitteenani oli opettaa Rimpelille selkeä pysähtymiskäsky, koska sille on kyllä pirrattu, mutta minusta se ei ole ymmärtänyt signaalin merkitystä. Hyödynsin sitä, että tamma hidasti aina Nessun kohdalla, joten annoin äänimerkin ja nostin käden ennen sitä. Kun se sitten pysähtyi, kehuin vuolaasti, annoin leipäpalan, silitin ja annoin seistä. Toiseen suuntaan juoksuttaessani kokeilin pelkkää äänimerkkiä eli sanoin "prr". Sillä sekunnilla Rimpe jäi seisomaan! Se katsoi minua sen näköisenä, että "huomasitko, minä osasin". Olin aivan myyty. Hevonen, jota olen pitänyt sulkeutuneena ja epäluuloisena, kommunikoi kanssani. Se oppi pysähtymismerkin kerrasta! Palkitsin kehuilla ja leipäpalalla ja päästin hyvän oppilaan välittömästi vapaaksi. Se muuten muisti oppimansa vielä tänäänkin.

Nessulta sujuu yhteiselo lampaitten kanssa... Zebin se on jättänyt rauhaan, kun olen alkanut napakasti käskyttää koiraa ja pitää hevoset loitolla paimennuksesta.

Liihottelua ja lepoa

Juoksutin Nessua pitkästä aikaa liinassa. Työskentelimme ihan kevyesti vain käynnissä ja ravissa, mutta olin tyytyväinen siihen, miten hevoseni toimi. Siitä huolimatta että se tarkkaili pellon takaa kantautuvia koneitten ääniä, se kuunteli minua ja rentoutui juostessaan. Se on muuten hankilenkkien ja pihaleikkien myötä saanut mukavasti ponnua askeleeseen, mistä olen kovin iloinen. Sillä alkaa olla mukavat jouset koivissa. Kyljetkin taipuivat vaivatta avoon, kun sitä pyysin. Eilen teimme avotaivutuksen tapaista irtona: kävelin paalia ympäri Nessun perässä, ja Nessu kulki nätisti pää sisääpäin taipuneena ja pysähtyi, kun sihisin.

Ihmettelen todella, miten kevyen näköisesti Nessu juoksentelee lumessa. Kävin eilen hevosten kanssa jalkapatikassa pellon ympäri niin, että pidin Nessua narussa ja Rimpeliä irti, ja olin aivan hikimärkä polvenkorkuisessa lumessa tarvottuani - tosin hanki ei ollut koko ajan niin syvää. Narussa Nessu ei tietenkään päässyt juoksentelemaan, mutta kun yhtenä päivänä ratsastin Rimpellä ja pidin Nessua irti, se liiteli lumessa leuhkasti kuin mikä. Toki se välillä käpsytteli pitkiä matkoja ihan rauhallisesti perässämme, mutta intoutui välillä kaarrattelemaan. Ratsastus irtohevosen kanssa sujui sinänsä hyvin; Rimpeliä vain piti välillä pyörittää, kun se innostui Nessun höyryilystä.

Liihottelun vastapainoksi pihassa on ollut paikoin hyvin unelias tunnelma. Eilen ikkunasta ulos vilkaistessani luulin jonkin olevan vialla, kun Nessu makasi maassa. Kun menin tarkistamaan, onko kaikki hyvin, molemmat hevoset nuokkuivat makuulla ja lampaat kekkaloivat siinä ympärillä. Lampaat vetävät paalista niin paljon heinää maahan, että siinä kelpaa näköjään jopa maata. Tilanne näytti jotenkin siltä, että lapsenvahdit olivat väsähtäneet:

Laumanvartijahevonen

Nessu on ottanut tosissaan virkansa lammaslauman vahtina. Yhtenä aamuna pari päkäpäätä erehtyi tulemaan omia aikojaan ulos ja Nessu kipaisi salamannopeasti ajamaan ne takaisin sisälle. Sillä on selkeästi sisäänrakennettu paimennusvaisto, ja on todella kiinnostavaa seurata, miten loistavasti se käyttää päätään ja kehoaan paineen antamiseksi paimennettaville. Aluksi se juoksutti lampaita kasaan ihan siitä ilosta, että saattoi niin tehdä. Se oli niin onnessaan uusista seuralaisistaan, että pisti jalalla koreasti: etupää ja takapää nousivat vuorotellen, ja välillä sykähteli siksaklähtöjä. Seuraavassa hetkessä Nessu saattoi pysähtyä nenuttelemaan jonkun lampaan kanssa ja singota sitten taas ilmaan. Koipi lensi varsin näyttävästi kolmen metrin korkeuteen. Ei sille voinut muuta kuin nauraa.

Hymy kyllä hyytyi, kun myöhemmin virkaintoinen laumanvartija aiheutti vaarallisia tilanteita. Lampaitten liikuttelemiseen meillä käytetään koiraa, ja Zeb on tavallisesti mukana tallihommissa. Sen virka on vahtia ja paimentaa lampaita. Sen jälkeen kun lampaat ja hevoset ovat olleet yhdessä, Nessu on alkanut reagoida Zebiin. Aiemmin se vain haisteli kelpietä uteliaasti, mutta nyt se yrittää ajaa sen pois rakkaan laumansa kimpusta. Hiljattain koiralle meinasi käydä hullusti. Nessu kimpaantui Zebin paimennuksesta niin, että spurttasi koiran perään, niiasi äkkipysäyksen ja ytitti samalla etusellaan listiä tassupellen. Ellei Zeb liikkuisi kuin rasvattu salama, huonosti olisi käynyt. Toisen kerran jouduin karjumaan Nessulle, kun se meinasi mennä Zebin perässä talliin tekemään siitä selvän. Vähän huono juttu, että Nessu tulkitsee koiran uhaksi, kun niitten pitäisi päinvastoin toimia yhteen. Ei auta kuin kouluttaa se ymmärtämään, että Zeb on eri asia kuin susi tai vastaava oikea peto.

Olen kuitenkin iloinen, että hevosilla on lampaat kavereina. Tarhassa riittää toimintaa, ja Nessu tulee liikkuneeksi ihan itsestään tosi paljon. Hyöty näkyi muun muassa siinä, että kun nousin pitkästä aikaa ratsaille, Nessu kiersi pellon Rimpelin perässä kuin olisi tehnyt sitä joka päivä. Olin yllättynyt, nimittäin ennen muuttoa meillä oli väliin aika pahaa turbulenssia ratsain. Toinen kiva puoli pihatossa on, että ihmisen ilmestymiseen liittyy aina jotain positiivista ja että eläimet voivat vapaasti kiinnostuksen mukaan osallistua hääräilyyn tai olla osallistumatta. Toki minä päätän, milloin lähelleni saa tulla, eli pihatossa on hyvä siinä sivussa harjoitella kunnioitustakin.

Kuvissa laumanvartijahevonen spurttaa ja nautiskelee. Hevosten liikkumista olisi tarkoitus lisätä laittamalla puolen kilometrin päähän pellonlaitaan toinen paali, josta ne voisivat käydä syömässä. Välissä on sopivasti hankea...

On pakkasia pidellyt

On ollut muutama kireän pakkasen jakso, ja olen jännityksellä seurannut, miten eläimemme ovat pärjänneet jopa -25 asteessa. Joulun aikaan elohopea putosi ensimmäisen kerran kahdenkymmenen taakse. Menin tuolloin illalla loimi kainalossa tallille, mutta vastoin oletustani Nessu ei edes palellut. Olin ihmeissäni, sillä vuosi sitten syksyllä se hytisi jo viiden asteen pakkasessa. Tämän syksyn se kylläkin on syönyt sinkkiä ja kasvattanut muhkean talvikarvan. Siitä huolimatta minun piti peitellä se ainakin yöksi, että sain nukkua rauhassa.

Nyt paukkuu taas nurkissa ja hevosilla on karva kuurassa. Päiväsaikaan niillä ei näytä olevan hätää, mutta eilen illalla oli jokin vinossa. Hevoset olivat yltä päältä kuurassa sinkoiltuaan hermostuneena sinne tänne. Ne ampuivat tallista ulos pienestäkin äänestä ja tuijottivat pihalla pimeyteen. Nessu ei tahtonut pysyä paikallaan edes syömisen ajan, vaan se piti ottaa naruun kiinni. Loimen sain sentään laitettua, vaikka hevonen säpsähteli ja pyöri aivan hermona. Jokin eläin luultavasti hermostutti hevoset; lähistöllä asuu ainakin ilveksiä, mutta se on voinut olla mikä vain. Onneksi hopukat olivat aamulla terveitä ja tallessa. Oljetkin olivat kasassa, eli tallissa oli maattu.

Pakkaspäivän ratoksi tarha muutettiin virikelaitokseksi päästämällä lampaat ulkoilemaan ensimmäistä kertaa hevosten kanssa yhteen. Ne elelivät tallissa pari viikkoa aidan erottamina, mutta oli silti yllättävää, etteivät lampaat nyt lainkaan pelänneet hevosia; päinvastoin ne tutkivat isoja laumatovereitaan kursailematta. Myös pässi päkäpää oli siedättynyt hevosiin hyvin. Mäkisijät vetelivät innoissaan spurtteja ja pukkeja pakkasauringon loisteessa, ja Nessu oli valtavan vaikuttunut seuralaisistaan. Se kulki kaula pitkällä niiden perässä, tunnusteli ja haisteli. Lampaiden riemusykähtely sai välillä Nessunkin kirmailemaan. Vähän se haeskeli, miten noiden jaloissa hyörivien otusten kanssa oikein ollaan, mutta erittäin uteliaasti ja hyväntahtoisesti se niihin suhtautui. 

Rimpelillä sen sijaan oli aivan päinvastainen asenne: se toivotti jokaisen liian lähelle tulevan lampaan hevonkuuseen. Vähän arvelutti sen voimankäyttö, mutta ei sillä nähtävästi ollut tarkoitus vahingoittaa – sen verran nätisti se tönäisi monollaan ja käytti hampaitakin vain uhitteluun. Kylläpä ne aikaa myöten oppivat elämään yhdessä. Tunnin päästä tilanne näytti tuolta miltä kuvassa: lampaat aterioitsivat ja Nessu vartioitsi ylpeänä laumaansa. Tähän saakka se on pitänyt huolta vain Rimpelistä, mutta kovin mutkattomasti sen lauma laajeni käsittämään myös pienemmät otukset. 

Oli muuten suunnattoman mukava tehdä tallitöitä, kun ympärillä oli elämäänsä tyytyväisiä eläimiä. Hevoset piehtaroivat, ja Nestori päristeli onnessaan. Hauskaa oli, että pelkkä olkien kanto herätti valtaisaa yleistä kiinnostusta. Koko ajan joku karvakorva nyki hihasta ja halusi tietää, mitä puuhaan. Aika kotoisaa, sanoisin.