Pihattoelämää

Nessu tuntuu kotiutuneen. Muutaman päivän se tähysti varuillaan joka suuntaan ja käyttäytyi erittäin läheisriippuvaisesti: Ne suljettiin yöksi Rimpelin kanssa sisään, jotta Nessukin tottuisi tuuliverhotalliin. Hevosten välissä oli aita, ja aamuisin Nessulla oli hirveä hätä ehtiä Rimpelin matkaan, kun se pääsi ensimmäisenä ulos. Yhtenä aamuna Nessu yritti rauta-aidan yli ja seinästä läpi kaverinsa luokse, kun seisoin oviaukon kohdalla esteenä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, mitä nyt verho tippui alas ja vähän repesi.

Olen antanut Nessun rauhassa tottua pihattoelämään ja sen rutiineihin - siksikin että en ole yksinkertaisesti ehtinyt sen kummemmin hääräilemään sen kanssa. Tänä aamuna tallille kävellessäni molemmat hevoset spurttasivat heti talliin ja portille odottelemaan, mitä tuon tullessani. Vesi ja väkirehut maistuvat, mutta ruoasta niillä ei kyllä ole pula, kun keskellä tarhaa jököttää kokonainen pyöröpaali. Panin merkille, että silloin kun Nessu oli hämmentynyt ja ihmeissään, se ei paljon oma-aloitteisesti hakenut kontaktia, ja rapsutellessani sitä se saattoi lähteä alta pois. Nyt se on selvästi ilmastoitunut: kulkee kaula pitkällä jokaisen tarhaan tai talliin menevän perässä ja osallistuu suunnattoman kiinnostuneena lampaiden ruokintaan. Se yrittää myös kovasti hoitaa niitä aidan yli eli työntää hoitokalustonsa päkäpäiden suuntaan.

Tänään pääsin vihdoin kauan haaveilemalleni lenkille hevosten kanssa. Avasin valtavalle laitumelle vievän portin ja johdatin heinätukko kainalossa hepot lumiseen vapauteen. Voi sitä iloa! Aluksi Nessu tähysti epäuskoisena lumista lakeutta, mutta lähti sitten Rimpelin perässä tutkimaan sitä. Kun vein ne vähän kauemmaksi, hopukat käsittivät, että ne ovat oikeasti vapaita ja voivat riehua, miten huvittaa. 19 asteen pakkanen ei estänyt ilopukkeja ja riemukasta kirmailua. Sitä oli kiva katsoa! Aurinkokin näyttäytyi metsänrajan yllä.

Nessulla kesti vähän aikaa tajuta, miten tarhaan pääsee takaisin. Se epäili, että portin kohdalla on rautalanka. Jäin seisomaan aukkoon, ja sitten se jo uskalsi kaverin perässä karauttaa tallin luo - ja sieltä takaisin laitumelle. Oli hauska huomata, että alkuhöyryilyn jälkeen hevoset lähtivät matkustamaan pää alhaalla rentoa hölkkää pitkin aidanviertä kulkevaa mönkijänjälkeä. Sillä tavalla ne menivät laitumen päähän asti, mutta kotiinpäin taas ilo sykähteli. Nauroin ääneen seuratessani, miten rakkaat karvakorvat kaasuttelivat. Nessu teki tallin luona näyttävän rodeopysähdyksen: takapää alle ja etupää ylös. Panin tyytyväisenä merkille, että se jäi pomppimisensa jälkeen rauhassa seisomaan ja odottamaan. Se nimittäin seurasi tarkkaavaisena, kun tallustin laitumen poikki niiden luokse. Sitten se tarjosi turpaa ja hengitystä haisteltavaksi. On se ihana.

Lastaus, kuljetus, purku

Teimme eilen Nessun kanssa matkan, jonka muistan loppuikäni. Muutimme pohjoiseen, maalle, noin 700 kilometrin päähän entisestä elämästä. Olen suunnattoman helpottunut, että matka on ohi ja pääsimme ehjinä perille. Se nimittäin kesti 13 tuntia. Suomen talvi yllätti, ja jäisellä nelostiellä perä ja traileri liirasivat hiljaisessakin vauhdissa niin pahasti, että pelkäsin päätyvämme ojaan tai rekan alle. Epätoivon partaalla mielessä kävi, miten ikinä selviämme uuteen kotiimme asti. Pelastuksemme oli fiksu kuski, joka päätti ajaa meidät kärryteitä pitkin perille - viittäkymppiä.

Nessu saa kyllä kunniamaininnan koppikäyttäytymisestään. Heidin kanssa siedätimme sitä traileriin huolellisesti: harjoittelimme ihan aluksi kärryyn menemistä, sitten siellä olemista takapuomi ja lastaussilta kiinni. Vähän Nessua piti alkuun suostutella koppiin, mutta pienen paineen ja heinien avulla se onnistui. Ensimmäisellä kerralla, kun lastaussilta pantiin kiinni, Nessu huolestui - eikä sitten uudestaan suostunut enää menemään takaisin koppiin. Heidi hoksasi tuoda ruokakipon rohkaisuksi, ja kaurojen perässä poika kopisteli sisään reippaasti. Kauroja hyödynsin eilenkin tositilanteessa: Nessu tuli perässäni koppiin tosi nätisti.

Oli meillä silti pientä lähtöhässäkkää. Nessulle oli tulossa matkaseuraksi pässi, ja tyypit eivät olleet tavanneet ikinä toisiaan saati ketään muutakaan kyseisen eläinlajin edustajaa. Niinpä päätimme tutustuttaa ne ennen matkaa. Pässi parka pelkäsi Nessua niin että sai rykäistyä itsensä irti ja karkasi. Kun se viimein oli kiinni, ei sen pelko yhtään hellittänyt; Nessu sen sijaan suli nopeasti uudelle tuttavuudelle. Se lähestyi päkäpäätä uteliaasti turpa ojossa ja päätyi lopulta hieromaan poloista tuttavallisesti. Sitten Nessu lastattiin ja pässi siihen naapuriin. Aluksi lammas yritti karkuun, mutta asettui sitten. Kun välillä pysähdyttiin tarkistamaan, että perävaunussa on kaikki hyvin, pässipoika nukkui ja Nessu näytti hämmentyneeltä.

Hämmennys ei yhtään loiventunut, kun peillä vastassa oli innokkaasti hörisevä suokkitamma ja 27 mäkisijää. Vähän aikaa piti ihmetellä, mihin paikkaan tultiin ja ovatko lampaat vaarallisia. Sitten Nessu uskalsi tulla pihattoon omalle osastolleen, ja vaikka aidan taakse sijoitettu Rimpeli-tamma näytti mahtiaan tulokkaalle, otti Nessu sen tapansa mukaan tyynesti. Mietin vähän, miten kauan Rimpe jaksaa kiljua ja heilutella etustaan, mutta nyt aamulla siellä oli jo hyvin rauhallista.

Perusasioiden kertaus

Kävimme eilen pitkästä aikaa Nessun kanssa oikeasti metsässä. Rannassa olemme kyllä piipahtaneet, mutta kunnon mäkimaastoilusta kinttupolulla on aikaa. Nessu puhkui parin vapaan jäljiltä energiaa, mutta ajattelin siitä huolimatta työskennellä hitaasti – jalkapatikassahan ei kovin lujaa pääse – sillä sellaiselle oli mielestäni tarvetta. Putoamiseni jälkeen tulin juoksuttaneeksi Nessua aika usein, ja yksipuolinen liikunta ei ole hyväksi hevosen kropalle eikä päälle. Tuntuu, että Nessu reagoi siihen: ratsastaessani se tuppasi vähän jännittymään tai vastustamaan pyyntöjä.

Kirkkaana pakkaspäivänä oli mukava kulkea kaverin kanssa metsässä, tosin heti rantaan mennessä tuli selväksi, että Nessun mieli oli kaikkea muuta kuin tyyni ja rauhallinen. Se pyrki juoksentelemaan ja viskeli päätään. Heti metsäpolun ensimmäisessä mäessä se yritti karauttaa  ohitseni; siihen oli muka hyvä syy, kun polku vähän upotti. Pari kertaa se onnistui kaasuttelemaan luvattomasti ylämäessä, mutta sitten onneksi tajusin järjestää kunnon opetustuokioita, jos höyryä oli näkyvissä: pysäytin hevosen, pyysin peruuttamaan ja laskemaan pään. Vaadin Nessua pitämään pään alhaalla ja olemaan silti syömättä varpuja. Kun sen mieli näytti tasoittuneen, pyysin kontrolloituja askelia eteenpäin ja pysäytin tarvittaessa uudelleen. Paras tulos mäkien kulkemisessa syntyi, kun huolehdin siitä, että Nessu piti pään koko ajan alhaalla. Silloin sen mielikin oli keskittynyt ja rauhallinen. Laskeuduin alamäet tahallani oikein töppöaskelin, niin että Nessu joutui taatusti keskittymään liikkeitteni seuraamiseen.

Tänään kävin saman lenkin uudelleen ja totesin, että perusasioiden kertaus kantoi hedelmää: Nessu muisti, että mammaa ei rullata mäessä eikä muutenkaan. Saatoin kumartua järjestelemään säärystimiäni tarvitsematta pelätä, että hevonen käyttäisi tilaisuuden hyväkseen. Parasta oli, että Nessu tuli tarhasta mukaani tosi mielellään ja harjatessanikin tyytyväisen oloisena haisteli minua. Sain konkreettisen muistutuksen siitä, miten tärkeää on luoda tilanteita, joissa voi vahvistaa keskinäistä suhdetta. Meille yksinkertainen metsässä lenkkeily on ollut aivan oleellinen elementti toistemme löytämisessä ja käsittämisessä. Se on ollut myös perustyökalu, jonka avulla on opeteltu kunnioittamista ja kuuntelemista.

Kunnioituksen ja kuuntelemisen vaatiminen oli hyvää pohjatyötä pressutreenille. Teetin nimittäin Nessulla tulevien lastausharjoitusten pohjustukseksi pressujenylityksiä, olipa ylitettävien mukana hirsipalkki ja vanerilevykin. Nessuhan tuli perässäni niiden yli silmää räpäyttämättä! Välillä pysähdyttiin ja peruutettiin alustalla tai alustalta pois. Lopullisen luottamuksen muhkurapressuun Nessu sai tänään, kun poimuista löytyi vettä. Miten sattuikin, että olin unohtanut juottaa hevosen ennen treeniä! Pressun nuoleskelun makuun päässyttä hopukkaa ei tarvinnut kahta kertaa käskeä tulemaan rapisevalle alustalle. Eipä silti, luistavaan vaneriin tai pressun alla olleeseen harkkoonkaan Nessu ei kiinnittänyt mitään huomiota - kunhan keskittyi taiteilemaan perässäni. On perusteita olettaa, että varsinainen trailerisiedätys sujuu aika kivuttomasti.