Vihreä on täällä

Viime postauksen jälkeen meille on syntynyt yli kolmekymmentä karitsaa, ja hevosilla on varsinainen lastentarha valvottavana. Välissä on aita, jonka alalangoissa ei alkuun ollut sähköä. Hevosten puolella oleva maakasa houkutteli suunnattomasti voimiaan koettelevia pikku määkijöitä, mutta ne ottivat jalat alleen, kun kaviokkaat lähestyivät. Paremman puutteessa karitsoille riitti iloa pienestä aitapenkastakin. Nessu ja Windy kovin mielellään osallistuivat pomppimiseen. Oli hupaisa näky, kun karitsat ottivat omalla puolellaan ponnua matalalta penkalta ja iso kaveri säesti langan toisella puolella. Tässä pieni näyte vipellyksestä:

On tunnettua, että kevätväsymys voi iskeä keneen vain. Luultavasti väsy alkaa painaa varsinkin, jos on vetänyt kevätsateen ropistessa raparallia ja tutkinut maan paljastuttua niitä paikkoja, joihin talvella ei tullut mentyä. Sitten eräänä aamuna paistaa aurinko, maha on täynnä, ja iholle hiipii ihana lämpö. Onko makoisampaa kohtaa kellahtaa heiniin ja nukkua väsymys pois?

Ovat hepat töitäkin tehneet aina välillä, kukin osaamisensa mukaan. Windy kärryjen edessä, muut satulan alla tai maasta käsin. Nessun kanssa sain jokin aika sitten wau-kokemuksen, kun juoksutin sitä laitumella irtona. Aluksi se venkoili, pomppi ja yritti itse päättää kulkusuuntansa, mutta sitkeästi vain kuljin perässä ja kerroin lippukepillä, minne pitää mennä. Lopulta se luovutti jäi ympyrälle. Sain sen tekemään jopa täsmällisiä ja hallittuja laukannostoja sekä laukkaamaan pyöreänä ja rentona pää alhaalla. Jos kaverit olisivat häippässeet näköpiiristä, Nessukin olisi varmaan yrittänyt ottaa hatkat, mutta onneksi ne jäivät seisoskelemaan lähelle. Se on itse asiassa aika tyypillistä: kun työskentelen yhden kanssa, muut jäävät odottamaan. Windy tulee melkein tielle pojottamaan, kun sitäkin kiinnostaisi. Jos taas Nessu on hommissa, Kaija ja Rimpeli päivystävät mahdollisimman lähellä. Windy eräänä sadepäivänä lenkin jälkeen:

Innostuin eilen puolentoista vuoden tauon jälkeen kokeilemaan Nessulla ohjasajoa. En edes haaveile siitä kärryhevosta, mutta ajattelin, että ohjasajamalla voin "ratsastaa" sitä maasta käsin ja harjoituttaa taivutuksia ja väistöjä. Tein asiasta saman tien kunnon haasteen: Nessun piti lähteä pihasta pois, ylittää rapakko, ohittaa moottoripyörä ja jättää perään huutelevat kaverit taakseen. Kun kukaan ei mennyt turvana edellä, pojulla meni pupu pöksyyn. Se tuijotti jäykkänä eteensä ja yritti moneen kertaan kääntyä takaisin. En päästänyt, vaan ohjasin uudestaan kohti kauheuksia, ja niin vain ruuna keräsi rohkeutensa ja selvitti haasteet. Ohjastamisessa sinänsä ei ollut kummemmin haastetta; Nessulle teki hyvää joutua menemään edellä ja kestämään pelottavat asiat, kuten ajoittaiset pehmeät kohdat ja lätäköt. Ohjastin hackamorella, ja tuntui uudelta nähdä Nessu kootussa muodossa takavasemmalta päin. Se on aika makea ilmestys – aasista alkaa kuoriutua kunnon espanjooli. Kotiin päin oli hyvä pyytää pientä avotaivutusta, kun ohjattava tuppasi hölkkäilemään. Kyllä mentiin niska niin pyöreänä että! En ihmettele, että kylätien lähellä autot hidastivat.

Varma kesän merkki on ensimmäinen laitumen tarkistus ratsain. Kävimme Kaijan ja Rimpen voimin tsekkaamassa kesän lammaslaitumen aidat, ja kumpainenkin tamma sai ratkaista porttitehtävän. Toinen avasi, toinen sulki laitumen portin. Working Equitation -videoita katsottuani olen tajunnut, että meidän hevosemme ovat oikeasti aika päteviä. Helppohan jostakin väljästä aukosta on kulkea ja se löysällä langalla sulkea, mutta aukaisepa kävelyportin kokoinen jousitettu veräjä, sukella siitä jalkoja kolhimatta, sulje portti ja kiristä jousi paikoilleen. Kyllä se Rimpeltä ja Kaijaltakin pitkästä aikaa suoritettuna keskittymistä vaati, mutta onnistui kuitenkin.

Lammaslaitumella oli kiva käydä. Jotenkin ymmärrän hevosten kiihkoa vihreän perään: se on juovuttavaa. Jokaisesta esiin tunkevasta korresta tietää, että kohta on kesä, kohta eläimet taas laiduntavat – ja se on ihanaa.

Rakkauspakkaus

Siirsimme ennen pääsiäistä lampaat pihaan, ja pääsiäisaamuna oli tarhassa yllätys: tuhkanharmaa pässikaritsa. Sen emä ei tullut tiineeksi viime vuonna, joten se on ollut koko ajan pässin kaverina ja näköjään kehittänyt suhdetta. Paalihäkin viereltä kuulunut hento ääni kuului tällaiselle pupujussille:

Tuolla se söpöläinen nyt viuhtoo. Hevosia, varsinkin Windyä ja Nessua, kiinnostavat lampaat suunnattomasti. Heti alkuun ne päivystivät portilla kaula pitkällä ja seurasivat päkäpäitten liikehdintää. Liikutukseen viedessäni olen antanut hepojen haistella lampaita tai toisin päin: lampaat nimittäin tekevät itseään varsin kursailemattomasti tykö heti, jos näkevät siihen tilaisuuden. 

Nessu suhtautuu pieniin tovereihinsa hyvin huolekkaasti ja pitkämielisesti. Kenties lampaat muistavat vanhan laumanvartijansa, sillä eivät ne muita hevosia niin nyplää. Tänä aamuna ihmettelin, mitä Nessu yhtäkkiä vingahti, ja olin jo sanomassa soo soo ja nätisti. Sitten tajusin, että tyypit purivat sitä sieraimesta! Miksi eivät - kyllähän ne minuakin nyhtävät milloin mistäkin. Nessu reagoi kuitenkin tosi kiltisti: sanoi vain "auts" ja nosti päätään. Onneksi niin, koska pikku pupujussi luurasi sen takajalkojen takana. Nessulla ei kylläkään ole ollut tapanana potkia lampaita, joten uskalsin päästää sen niiden keskelle. Ruunan ilme lampaiden seurassa on jokseenkin autuas. Sillä ei ole mihinkään kiire, päinvastoin. Se jarruttaa aina lampaiden kohdalla eikä suostu liikahtamaan, ennen kuin kamut on moikattu. Tulisesta espanjalaisesta ei näy silloin jälkeäkään; tilalla on lehmänhermoinen nuuskija, joka ei anna lipua ohi sitä, että täällä nyt on näitä villlavia tyyppejä. Se on läsnä. Tulee hyvä mieli itsellekin, kun hengittelee aamutuimaan hevosen kanssa samaa maailmaa.