Yksin vai yhdessä?

Palasin taas pohtimaan laumadynamiikkaa, kun hevoset laidunsivat jälleen talon ympärillä ja saatoin ikkunoista pitkin päivää seurata niiden käyttäytymistä. Olen iloinen, että meillä on monta hevosta: lauma tuntuu olevan sitä aktiivisempi mitä enemmän siinä on jäseniä. Aktiivisuuteen vaikuttaa myös laitumen koko ja virikkeellisyys. Kymmenen hehtaarin laidunaluettamme halkoo puiden reunustama kanava, josta hevoset juovat. Kanavassa on vettä läpi kesän. Kanavan yli pääsee rumpukohdasta, kahluupaikalta ja hyppäämällä. Rimpeli ja Kaija käyttivät kahluupaikkaa suvereenisti, mutta säpinää laumaan toi se, että nuoriso-osasto ei uskaltanut mennä perässä, vaan jäi eri puolelle keekoilemaan. Kosteikossa Nessu ja Windy sentään rämpivät ja näkyivät toisinaan keplottelevan töyräällä hyvää juoma-asentoa, jossa ei kastu kaviot. Mahdollisuutta sännätä laitumen perukoilta talliin hevoset käyttivät päivittäin. Muutenkin porukka matkaili alueella ristiin rastiin. Pässi seuralaisineen laidunsi samalla laitumella, ja varsinkin aluksi hevoset paimensivat niitä välillä vähän liiankin innokkaasti. Päkäpäät keksivät pakoilla kaviokkaita puikkaamalla kanavanrantaan makoilemaan ja syömään. Onneksi tilanne rauhoittui pian ja lampaat uskalsivat tallissa makoilla aivan hevosten jalkojen juuressa, vaikka niillä olisi ollut omakin soppi.

Kun hevoset ovat tottuneet tukeutumaan laumaan, ne haluavat pitää välit kunnossa. Panin ikkunaseurailuissani merkille, että hevoslaumassamme kaikki rapsuttelivat kaikkia. Lisäksi jos joku jäi laumasta etäälle, ennen pitkää muu lauma rymisteli erkaantuneen laumanjäsenen luokse tarkistamaan, että kaikki on ok. Mielenkiintoista oli juuri tuo huolenpito; muu lauma meni yksin unohtuneen luokse. Monesti Windy seurusteli lampaitten kanssa tarhassa tai tallissa ja sai muut huolestumaan.

Kyllä laumassa on silti myös kuri ja järjestys. Kun Rimpeli ja Windy kiimailivat, Kaija paimensi Nessua, ettei se olisi päässyt astumaan niitä. Eihän ruunanrupsukalla oikeasti seiso, että se pystyisi mitään tekemään – kunhan viihdyttää tammoja vähän liehakoimalla ja hyppimällä. Kaija pani Windyn kuriin ajamalla sen pois lauman luota. Samaa menetelmää olen käyttänyt, jos joku hevonen – eli Rimpeli tai Nessu – ei ole antanut kiinni. Eilen Nessu oli niin rakastavaista Windyn kanssa, että huiteli armaansa kanssa vain karkuun, kun epäili joutuvansa siitä eroon. Koska lauma piti joka tapauksessa siirtää toiselle laitumelle, otin kaikki tammat kiinni. Yksin jäätyään Nessukin olisi antanut kiinni. Karkotin sen kuitenkin pois, koska se oli käyttäytynyt sen verran härskisti. Juoksutin sitä hetken aikaa tarhassa kunnon Monty Roberts -tyyliin, ja se meni nätisti ympyrällä, vaikka olisi voinut karata laitumelle. Tein lopulta sen kanssa täydellisen join-upin, eli Nessu tuli luokseni ja seurasi perässäni vapaana. Se antaa aika nopeasti periksi, kun huomaa, ettei neuvotteluvaraa ole.

Siirsimme hevoset tosiaan eilen toiselle laitumelle eli yhteen nautojen kanssa pois paskanlevityksen tieltä. Ratsastimme ensin Rimpelin ja Nessun ilman satulaa lehmien luo. En ole pitkään aikaan ratsastanut Nessulla ilman satulaa, joten vähän jännitti mennä selkään – senkin takia, että Nessu on toisinaan ratsastettaessa temppuillut. Se nytkin käännähti aluksi sen oloisesti, että istuinluitteni painoa voisi protestoida, mutta jätti kuitenkin protestoimatta luultavasti siksi, että Rimpeli oli turvallisesti siinä vieressä. Odotellessamme Rimpelin kuskin ratsaille nousua panin merkille, että Nessu oli hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, kun kaikki tammat seisoivat siistissä rivissä sen nenän edessä hevoskopilla. Eli lauma oli kasassa, kaikki hyvin, ja tunnelma levollisen odottava. Nessu kävelikin Rimpelin perässä laitumelle rennosti pää alhaalla, eikä tarvinnut pelätä sen taholta mitään äkkinäistä.

Lehmät innostuivat hevosista kovin. Pari uteliainta seurasi Rimpeä ja Nessua tiiviisti ja loikkasi vain välillä karkuun, kun hevoset paimensivat niitä etäämmäs. Lehmälaitumen rinteestä on hyvä näköyhteys naapurin hevoslaitumelle, jossa on kymmenkunta nuorta hevosta, ja Nessuhan huuteli heti kuin palokuntalainen, että täällä ollaan. Pihaan jääneille Kaijalle ja Windyllekin välitettiin viestiä. Rimpeli ja Nessu vetivät aika rallia, ajattivat lehmiä ja vasikoita ja hirnuivat kärsimättömästi kavereille. Sitten kun kaverit saapuivat, jengi ravaili vielä kimpassa kunniakierroksen ja rauhoittui syömään.

Keikka lehmälaitumelle osoitti, että Nessu on oppinut menemään mutakoista. Kaikilla hevosten laiduntamilla aloilla on ollut kosteikkokohtia, ja vaikka Nessu on aiemmin välttänyt upottavia kohtia, se on Kaijan ja Rimpelin perässä oppinut kulkemaan niistäkin. Kävimme Nessun ja Rimpelin kanssa ennen irti laskemista tervehtimässä lehmiä laitumen alapäässä, joka on välillä todella upottavaa. Ratsastin siellä kerran yhdessä ojakohdassa Rimpelin mahalleen, kun tammalla oli vauhtia enemmän kuin jalat pystyivät liikkumaan. Olin nyt todella yllättynyt, että Nessu ei kertaakaan edes epäröinyt tulla perässäni. Irti päästyään hevoset laukkasivat rutakossa niin että muta lensi. Jee! Hyvää harjoitusta sille, että joskus ehkä paimennetaan karjaa merenrannalla.

Rimpeli hommissa.

Tällaisten tyyppien kanssa hopsut nyt väliaikaisesti majailevat. Tulee tottumusta puolin ja toisin.

Hackamore on paras!

Hackamore on todellakin loistokeksintö! Kaikki hevosemme toimivat paremmin hackamorella kuin kuolaimella. Meillä on käytössä kaksi eri mallia: toisessa turpahihnat ovat nahkaa, toisessa synteettisiä, ja leuanalushihnassa on ketju. Kullakin hevosella käytetty malli on valikoitunut lähinnä koon mukaan; nahkainen menee Rimpelille ja Kaijalle, synteettinen Windylle ja Nessulle. Kummassakaan versiossa ei ole otsapantaa – enää.

Mikäkö hackamoressa niin viehättää? Se ettei tarvitse tunkea rautaa hevosen suuhun. Käytin Nessulla aiemmin kapsonia, mutta lennettyäni ja täräytettyäni kerran pääni kapsonin riittämättömän jarrutusvoiman takia en uskaltanut enää käyttää sitä, vaan otin kolmipalakuolaimet turvakseni. Niillä menin tähän asti. Välillä vaivasi se, että hevonen aina vähän vastusti kuolainta ja puri ajoittain kuolaimeen kiinni. Nessun hampaat raspattiin kevättalvella, joten vastustelun ei pitäisi johtua hammasongelmista. Joka tapauksessa en pitänyt siitä, että hevosen pöljäillessä jouduin aina kiskomaan suusta, vaikka muuten käytinkin varsin vähän ohjaa. Kerran sitten laitoin Nessulle hackamoret päähän ja lähdin reissuun. Ajattelin että jos jarru ei ole riittävän vahva, saan kyllä käännettyä hevosen ympyrälle. Mitä tapahtui: Kun pyöritin Nessua ennen ratsaille nousua, se seurasi liikettäni pehmeästi. Ensimmäisen liikahduksen jälkeen löysäsin heti ohjan, ja hevonen pyöri nätisti löysällä ohjalla. Koko reissulla ei ollut mitään vaikeutta löytää jarru. Lammashaan porttitehtäväkin sujui, kun panin hopsun keskittymään siihen ilman että kiskoin suusta.

Rimpelillä ja Windyllä on menty hackamorella jo kuukausia. Eilen ajoin Windyllä ensimmäisen kerran, kun saimme viimein silat kuntoon. Sillä ei ole varmaan vuoteen ollut kärryjä perässä, mutta eipä tuo vaikuttanut niitä ihmettelevän. Laitoin päähän hackikset ja kokeilin pihassa kierroksen verran, että viestintämme toimii. Sitten kopsuttelimme takatielle ja metsään. Tyyppi veti kärryjä muina hevosina, vaikka ne nitisivät ja kolisivat kuopissa. Käännökset se väänsi ilman dramatiikkaa, ja kotiin päinkin mentiin maltillisesti käyntiä. En uskaltanut vielä ravuuttaa Windyä, kun halusin nähdä ensin, miten se kärryajelun ottaa. Seuraavalla kerralla voi sitten hölkätä. Mutta hackamoret toimivat siis ajossakin!

Kaijan vikana on ollut pään kiskominen ratsastettaessa. Löysin ohjin se ei pahasti kisko, mutta aina tulee kohtia, jolloin ei voi pitää löysiä ohjia, ja silloin vemputus alkaa. Laitoin sillekin eräänä päivänä hackamoret. Vähän hirvitti, miten saan norsukokoisen hevosen pidettyä hallinnassa ilman kuolainta, mutta päätin kokeilla. Kaijakin kokeili, pääseekö kuolaimetta livistämään hommista. Kun erkaannuimme kotoa ja kaverit huutelivat perään, Kaija yritti kääntyä takaisin. Kun se huomasi, ettei kuolain pakota sitä, se yritti tosissaan kammeta päänsä sivuun ja vaihtaa suuntaa. En antanut. Nappasin ohjasta pari kertaa terävästi ja löysäsin. Vähän aikaa ihmeteltyään Kaija uskoi, että suunnanvaihdos ei tule kysymykseen. Kuten muussakin ohjan käytössä pitää muistaa, hackamoren kanssa ei saa jäädä vetämään ohjasta. Jos istunnalla pidättäminen ei mene läpi, on parempi ottaa ohjaspidäte nyppäämällä ja saman tien löysäämällä. Jää kakkoseksi, jos yrittää vetämällä pidättää 700-kiloista eläintä. Kaijakin oppi nopeasti, että sen pää saa olla rauhassa, kun se vain kuuntelee istuntaa. Eilen se olisi juossut jokivarsilehdosta vauhdilla ylös, mutta se hyväksyi ehdotukseni, että kävellään kuitenkin, kun ei tässä mitään hätää ole. Olin reilu: en pyytänyt pelkkää himmailua, vaan sopivassa kohdassa hiekkatiellä annoin hepon paahtaa hetken täyttä laukkaa löysin ohjin. Mikäs oli paahtaessa, kun Kaija antoi laukan nätisti kiinni. Ohjaa tarvitsi vain hiukan istunnan tueksi sanomaan, että juu, tarkoitan hiljentää. Sitten käveltiin löysin ohjin kotiin. 

Hackamorella ratsastettaessa Kaija ei muuten vemputa päätään! Jos taas sillä on rautaa suussa, se vaikuttaa koko ajan vähän tyytymättömältä. Sillä on menty joskus korkealta ja kovaa: leuan alla on kankiketjun jättämä arpi.

Vielä yksi asia: laiduntavia hevosia voisi tuijottaa loputtomiin, laitan tähän materiaalia:

Operaatio hiehojen kesytys

Nessun lisäksi olen käynyt myös Rimpelillä ja Windyllä joentakaisella hieholaitumella. Käsitykseni Nessun hermoilusta muuttui, kun Rimpeli-konkarikin oli laitumen tienoilla aivan hermona. Syykin selvisi: siellä liikkuu hirviä ja jälkien perusteella pienempiäkin sorkkaeläimiä. Nessun tavoin muutkin hevoset rauhoittuivat seurusteltuamne hetken hiehojen kanssa. Laidun itsessään on pitkä ja kapea, minkä vuoksi eläimet helposti juoksevat karkuun, kun niillä ei ole tilaa etäisyyden päästä tarkkailla tilannetta. Koska laitumen muoto houkuttelee vauhkoon käytökseen, olemme tietoisesti yrittäneet pitää eläimet kesyinä viemällä niille rikottua kauraa. Lännensatulaan kiinnitettyihin vanhoihin pyörälaukkuihin mahtuu kumpaankin sangollinen kauraa, eli hevoset ovat toimineet kirjaimellisesti kauramopoina. Rimpelin kanssa vein ensimmäisen satsin, ja silloin vastaanotto oli vielä varautunut:

Seuraavana päivänä hiehot tulivat jo lähemmäs.

Tänään hiehot lähtivät ensin meitä pakoon, mutta kun rupesin laulamaan, ne nauliutuivat paikoilleen, tuijottivat meitä ja lähtivät hitaasti tulemaan kohti. Satu Hamelnin pillipiiparista ei siis ole pelkkää fiktiota! Lähdin taluttamaan Windyä ruokintapaikalle, ja naudat seurasivat meitä aidan toisella puolella. Ne eivät lähteneet karkuun, kun menin kaurojen kanssa niiden keskelle.

Windy on muuten varsin hieno työhevonen. Sillä on mutkaton asenne, eli se tekee kaiken minkä ymmärtää. Sitä ei tarvinnut esimerkiksi erikseen siedättää laukkujen kantamiseen; iskin laukut kiinni ja lähdin matkaan. Kyllähän ne hölskyivät Windyn ravissa, mutta tamma ei ollut millänsäkään. Windy on hevosistamme paras porttitehtävässä: se oivalsi kerrasta pyyntöni lammashaan portin aukaisemiseksi ja sulkemiseksi. Ensin sivuttain portin viereen, seis, odotus että saan jousen irti, askel eteen, lukituslenkki auki, peruutus ja samalla portti auki, seis ja portista ulos. Ja sitten sama toisin päin. Rimpelillä olen onnistunut tekemään porttitempun kerran, Nessulla en kertaakaan. Ne kumpikin hästäävät aidalla eivätkä tahdo pysyä paikoillaan. Rimpeli keskittyi lopulta tajuttuaan, ettei se pääse kotiin, ennen kuin portti on kiinni.

Nessun kanssa olen onnistunut avaamaan pihattotarhan ison ja raskaan rautaportin, mutta lammashaan luona ruunainen on niin virittyneessä tilassa, ettei se ole kyennyt keskittymään johonkin porttiin. Eilenkin se olisi ensimmäisenä singonnut tarkistamaan, mistä määkiminen kuului. Aidan tarkistaminenkin oli Nessun mielestä aivan toisarvoinen juttu, ja se rauhoittui vasta kun sai kontaktin lampaisiin. Sitä ennen se huuteli huolissaan niille. Karitsoiden päkätys sai heposeni suunniltaan huolesta; se olisi juossut jokaisen pikkuisen perään, mutta hevosiin tottumattomina karitsat pinkoivat pakoon. Muutama uuhi sentään tuli moikkaamaan vanhaa laumanvartijaansa.

On osoittautunut käteväksi, että lampaat ovat laiduntaneet hevosten kanssa. Eräänkin kerran Windyn ei tarvinnut kuin kerran halkaista ilma hirnumalla, niin lampaat juoksivat kiireen vilkkaa meidän luoksemme. Kaija taas ei ole tottunut lampaisiin, ja se reagoi karitsoiden säntäilyyn aivan päinvastoin kuin muut – eli säikkymällä. Näkymä lammasniitylle gaucho-satulan läpi:

Kauniiksi lopuksi totean, että tuntuu etuoikeudelta työskennellä näiden tyyppien kanssa. Arvostan hevosiamme, niiden luottamusta ja elämänasennetta. Kaijan hiljainen karisma on nostanut sen johtajan asemaan, ja se hoitaakin tehtävää tunnollisesti muun muassa vartioimalla lauman unta. Hevoslaitumella oli tänään harras ja raukea tunnelma, kun menin hakemaan itselleni työkaveria. Oli aika rentoa lähteä hommiin.