Verkkokalvoilleni piirtyi eilen tämä kuva: aurinkoista lunta vasten iso musta hevonen kumartuneena horjuvilla jaloillaan tasapainottelevan vastasyntyneen mustan karitsanrääpäleen ylle. Karitsa näytti sintiltä, jonka hevonen olisi voinut murskata ihan vain liikahtamalla huolimattomasti. Kieltämättä hirvitti, miten pienen käy, mutta Kaija toivotti uuden tulokkaan maailmaan varovasti. Kohta siinä oli kurkottelemassa Nessukin. Hevoset seisoivat hyvin suojelevan näköisesti karitsoineen uuhen ja karitsoiden ympärillä.
Kevään ensimmäiset karitsat siis syntyivät. Koskaan aiemmin hevoset eivät ole olleet lammaslaumassa karitsoinnin aikana, joskin ne ovat vierestä saaneet seurata pikkuväen touhuja. Kauhuskenaariot hevosten polkemista karitsoista näyttävät ainakin toistaiseksi turhilta; hopukat ovat suhtautuneet karitsoihin suojelusenkelin tavoin. Eilen iltapäivällä kaupasta tullessani ihmettelin, miksi hevoset pinkovat kuin palokuntalaiset laitumen takalohkolta tallille päin. Selvisi, että suojelusväki oli huolestunut, kun karitsoita oltiin siirtämässä talliin.
Tänä aamuna ihmettelin, missä Nessu oikein oli. Muut hevoset nuohosivat jonossa lumen alta paljastunutta ojanpenkkaa, mutta Nessua ei näkynyt missään. Mielessä käväisi jo huoli, onko se nyt vuorostaan sairastunut: tavallisesti laumasta erilleen jättäytyminen on huono merkki. Sitten oikeastaan arvasin asian laidan. Tallissahan ruuna pojotti, karitsavartiossa. Siellä oli yhdet uudet kaksosetkin. Kuvaavaa on, että emä imetti ja hoiti karitsoitaan hevosen seurassa aivan rauhassa, mutta kun minä menin paikalle tiirailemaan korvamerkkiä, uuhi tuli levottomaksi.
Oreilla on kuulemma vahva hoivaamisen tarve, ja näyttää, että ei tuo tarve poistu, vaikka pallit olisi poistettu. Nessu on todella huolehtiva kaveri: laitumellakin se meni kuin magneetti karitsoiden perässä. Hevos-lammasjengimme on kyllä muutenkin sopeutunut hienosti elämään yhdessä. Ei ole ollenkaan tavaton näky heinähäkillä, että joka hevosella on lammas etujalkojensa välissä syömässä. Tallia siivotessani olen pannut merkille, että hevoset ovat tänä talvena viihtyneet öitä tallissa, kun lampaatkin ovat olleet siellä. Päiväsaikaan koko porukka kuitenkin torkkuu mieluummin ulkona. Tässä muutama kuva hiihtolomaviikolta, kun hevoset lepäilivät hiihtoratsastuksen jäljiltä takit päällä. Juottokuva kertoo, että yhteiselo toimii osaltaan siksi, että lampaat ovat niin rohkeita. Ne vain tunkevat itsensä tarvittaviin paikkoihin, kuten vesiastialle. Jännää, että hevoset sietävät sitä. Sen sijaan hevoslauman alin jäsen Windy ei todellakaan voisi mennä tuolla tavalla tunkeilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti