Läsnäolon voima

Elämäntaitovalmentajat puhuvat paljon läsnäolosta, mutta mikään ei ole modernille ihmiselle vaikeampaa kuin unohtaa menneisyys ja tulevaisuus, olla takertumatta omiin tunteisiin tai odotuksiin, menetyksiin tai saavutuksiin, uskomuksiin tai pettymyksiin. Mikään ei ole vaikeampaa kuin olla vain. Kuitenkin kommunikaatio perustuu läsnäoloon, siihen että aistin, koen ja tunnen toisen sellaisena kuin hän sillä hetkellä on. Moni saavuttaa olemisen flow'n lomallaan, kun on aikaa ja rauhaa itsensä kuulostelulle. Läsnäolon voima onkin ihmeellinen: se synnyttää luottamuksen ja halun elää. 

Miten tämä liittyy hevosiin? Aika oleellisesti. Jos ei ole luottamusta eikä kykyä elää hetkessä, vuorovaikutuksesta hevosen kanssa ei tule mitään. Jos vaikkapa menen hakemaan hevosta tarhasta ja mietin jo etukäteen epävarmana, tuleekohan se, viimeksikin juoksi karkuun, niin roikun kiinni negatiivisissa asioissa. Samalla lähestyn hevosta valtavin odotuksin: mielessä vain lopputulos - saada hevonen riimuun ja pois tarhasta. Tuollaisessa mielentilassa "kommunikaatio" typistyy hallitsemiseksi, josta ei ole paljon iloa kummallekaan osapuolelle (okei, tulihan se hevonen lopulta tarhasta). Sen sijaan jos menen hevosen luo aistit auki ja valmiina kohtaamaan sen, saan tulokseksi kommunikaatiota. Seison paikoillani, kosken, silitän. Toinen nostaa turvan, tunnustelee kasvoni, puhaltaa. Sinä tulit, sinä olet siinä, kaikki on hyvin. Ja sitten se seuraa kiskomatta perässä.

Myös hevosen luottamus syntyy siitä, että se tietää olevansa olemassa minulle sellaisenaan. Se tietää, että kuuntelen, millä mielellä se on ja mitä se tarvitsee. On ihan mielettömän hienoa, että kun kommunikaatiokanava on auki, Nessua ei tarvitse käskeä, vaan vihje toivotusta käytöksestä riittää. Vain hengitys tai pari laukka-askelta. Luottamus säilyy, kun muistan kertoa hääräilyn lomassa, että on ilo työskennellä tuollaisen pikku hepan kanssa ja että juuri nyt hän toimii oikein hienosti. Tänään tehtiin avotaivutusta ympyrällä, ja Nessu oli ihanan luottavainen ja rento, vaikka ponnisteli kovasti käsittääkseen, mitä siltä halusin. Liikkeen aikana Nessu keskittyi korvat venksallaan, ja kun pysäytin ja kehuin, se oli heti pää alhaalla suuta maiskaamassa eli rento. 

Kun tajusin, miten paljon Nessulle ja koko suhteellemme merkitsee, että vain olemme, olen yhdistänyt seisoskeluhetkiin pienen palkinnon (toki seisoskelukin on palkintoa). Nessu on suunnattoman kiinnostunut ihmiskasvoista, joten kun se on tyyni ja rauhallinen, annan sen tutkia naamatauluani. En tiedä, mitä kaikkea se lukee hengityksestäni, mutta tarkkaan se haistaa ja vaikuttaa kovin tyytyväiseltä.

Lopuksi voisi sanoa, että jos haluat elää vahvasti, elä hetkessä. Katsoin jokin aika sitten kuvia edesmenneestä koirastani mökkisaaressa. Tiedättehän: aurinko paistaa, veden kirkkaus häikäisee, laituri lämmittää uintikosteaa ihoa ja häntävanhus touhuaa kaislikossa. Havahduin siihen, että oikeasti aurinko taisi paistaa yhtenä päivänä ja viitenä päivänä satoi. Mutta päivä jolloin olin joka solulla läsnä, valaisi kaikki muutkin.