Roska-auto ja muuta jännää

Päivänä muutamana tapahtui, että Nessu-herra kamraatteineen vaihtoi tarhaa. Silminnäkijätodistuksen mukaan ruunajoukkio liikehti sen jälkeen siihen malliin, että korvien välissä oli muutakin kuin pakkasta. Oli temppua jos toistakin, monen mallin ilmapotkuja erityisesti. Minä tietysti ilahduin: liikunta on hyväksi hevosille.

Yhtä ilahtunut en ollut enää siinä vaiheessa, kun pakkasen takia rauhalliseksi aiotulla metsälenkillä Nessu tuppasi kirmailemaan vähän turhan innokkaasti Pete-toverin perään. Uskoi se sentään husimiseni, kun näytin että turpaan tulee, jos änget sieltä. Sen verran pimenevässä maisemassa paukkuva pakkanen sai tarhariekkumisen jälkimainingeissa hepat raiteiltaan, että molemmat ilmaisivat säikähdyksensä voimallisesti pukilla tai parilla. Nessu hyväkäs syöksyi ohitseni ja viskasi takakoipensa niin lennokkaasti ylös, että ellen olisi vaistomaisesti väistänyt sivuun, olisi osunut. Sen jälkeen olikin aihetta pyöriä keskittymisympyrällä pää alhaalla. Reagoin myös todella tarkkaan heikkoihin signaaleihin, jotka paljastivat, että äksöniä saattaisi olla luvassa. Sinänsä kiva, ettei Nessu säikähtäessään rynninyt päälle, vaan ohi, mutta sen verran tuosta vähältä piti -tilanteesta opin, että tarkkana on oltava joka sekunti: jos olisin pari sekuntia aiemmin huomannut, mitä on tulossa, olisin ehtinyt pysäyttää Nessun.

Seuraavana päivänä Nessu oli raukea kuin porsas pahnoilta herättyään ja teki silmät puolitangossa kaiken minkä pyysin. Oli tättäräästä siis jotain hyötyäkin. 

Mutta jännittyneen hevosen käsittelystä sain aihetta lisäpohdintaan tänään, kun Siperian tuuli ulvoi nurkissa ja roska-auto rymisteli näyttämölle juuri silloin, kun meidän oli tarkoitus treenailla. Nessu hyväksyy mönkijät ja muut kulkuneuvot aika hyvin, jos vain saa mollottaa niitä: tähystin pystyyn ja zoooom. Haastoin sitä vähän ja vein kohtaan, josta se ei nähnyt roska-autoa; ainoastaan kuuli sen kolistelun. Hui kauhistus! Johan alkoi pojua pelottaa. En kuitenkaan päästänyt sitä säntäilemään, kuikuilemisenkin estin. Vaadin Nessua pitämään pään alhaalla eli en antanut sille tilaisutta valpasteluun ja jännittämiseen. Samalla silitin sitä niin, että kävin läpi koko kropan. Ja niin vain kävi, että heppa rentoutui täysin ja pääsimme tekemään harjoituksemme yhtä hartaina kuin ennenkin.

Jännittyneen hevosen saa siis parhaiten relaamaan ottamalla haltuun sen pään. Jos höyryää pahasti, väistätysympyrä tehoaa yleensä aina: siinä kävellään kohti lautasia ja vedetään pää mukaan eli sivulle alas. Nessu osaa harjoituksen jo niin, että kentällä päätä ei tarvitse juuri vetää, vaan se pyörii perässä, kun lähden kävelemään pään vierestä puolikaaressa taakse. Kun se on rento ja tasapainossa, se nostelee kaikkia jalkoja tasaisesti. Jos se taas on vähänkään jännittynyt, se ruuvaa sisäetusta. Hyvä rentoustesti!

Koskettamisesta vielä. Olet luultavasti tyynnyttänyt pelokasta, epävarmaa tai jännittynyttä ihmistä tai eläintä silittämällä. Kosketus rauhoittaa. Halaa, silitä tai ota syliin aina kun siltä tuntuu – hevonenkin. Se on laumaeläin, ja sen kieli on ruumiillista. Siksi tarvitsee konkreettisen muistutuksen, että lähellä on joku, joka vahtii puolesta ja näyttää, pitääkö paeta vai jäädä. Toki narusta pitelemälläkin voi saada hevosen jäämään luokse (fyysisesti), mutta kosketus on viesti, että jää, oikeasti.